Saammeko esitellä – Martta

Niin se aika vain vierähti ja kaikki pennut lähtivät viime viikonloppuna omiin koteihinsa. Kaikilla on mennyt hyvin ja kotiutuminen on sujunut mallikkaasti. Mikä mukavinta, saamme varmasti kuulla kaikista jatkossakin ja näemme varmasti myös 🙂 Onnea uusiin koteihin ja elämään Eppu (Titaani), Mauno (Talismaani), Hilma (Talasso), Hertta (Tuhattaituri) ja Tirlittan (jolla kutsumanimi on vielä pikkaisen mietinnässä)!

Saammeko esitelllä Martta - Mikromanian Topaasi

Saammeko esitellä – Martta

Kotiin, Ullan ja Hipun luo jäi musta narttupentu – Mikromanian  Topaasi alias Martta. Martta on Ullalla sijoituksessa, joten tulee vierailemaan myös meillä ja kuulemme pienestä neidistä usein. Martalla on ollut vauhti päällä ja Hipulla on sen kanssa kestämistä. Ja ehkä Ullallakin 🙂

Pennut jo 6 vk

Pennut jo 6 vk

Pennut täyttivät tänään jo 6 viikkoa. Uteliaisuus ja liikkuvuus lisääntyy jatkuvasti. Tänään pennut saivat tutustua tuoreena pakastettuun ja sulatettuun sorkkaan. Sorkka aiheutti säpinää porukassa ja kaikki olisivat halunneet sen omakseen. Musta tyttö oli topakasti sitä mieltä, että sorkka on hänen ja vain hänen. Murina ja pärinä oli sen mukaista. Mutta muutkin tahtoivat omia sitä itselleen. Suurta riitaa ei sitten onneksi lopulta tullut ja kaikki saivat sorkasta osansa 🙂

Pennut saivat sirut tänään niskaansa ja nimetkin on nyt päätetty. Pojat tulevat olemaan Titaani ja Talismaani. Tytöt vuorostaan ovat Topaasi, Talasso, Tuhattaituri sekä Tirlittan.

Ruskea poikakin löysi oman arvoisensa kodin, joten kaikki pennut ovat nyt varattu.

Ohessa muutama kuva tältä päivältä.

Pennut kasvaa ja vauhti kiihtyy

Pennut kasvaa ja vauhti kiihtyy

Pennut ovat nyt jo vähän yli 5 viikkoa vanhoja ja nyt sitä vauhtia jo piisaa. Hippu leikittää ja opettaa pentujaan tavoille malliemon elkein ja pennut mittailevat jo voimiaan tosiaan sekä kaikkea sitä vastaan, mitä vaan voi purra ja repiä 🙂 Näytin niille tänään ensimmäistä kertaa ketun hännän sekä jäniksen käpälän. Kaikki olivat sitä mieltä, että ne olivat tosi kiva juttu!

Ruskea poika on nyt peruutuksen vuoksi yhä omaa kotia vailla. Pojalle haetaan aktiivista, tietenkin rakastavaa ja vastuuntuntoista kotia.

Ohessa muutama kuva ja yksi videon pätkä tämän päiväiseltä käynniltä. Ullan blogissa lisämateriaalia 🙂

Musta poika taitaa halajaa perinteisen mäyräkoiraroolin lisäksi myös sirkuskoiran uraa 😉 Katsokaahan video….

 

 

Pennut jo 4 viikkoa

Pennut jo 4 viikkoa

Aika menee kuin siivillä ja pennut ovat jo 4 viikon ikäisiä. Liikkuminen sujuu jo aika sujuvasti ja äänivaroja ja tuoreita purukalustoja testaillaan niin Ullan kuin Hipunkin kärsivällisyyttä koetellen 🙂 Tuoreimpia kuvia pääsette vilkuilemaan Ullan blogista. Omalla kamerallani ei saa kunnon kuvia ja ihan joka päivä en edes näe pentusia.

Pentujen varaustilanne on tällä hetkellä sellainen, että kaikki ovat alustavasti varattuja. Tytöt jo aika varmasti, ellei mitään pakottavaa syytä perumisille tule ja poikien tilanne selvinnee parin viikon sisällä.

Kuva: Ulla Laukkanen

 

Pentulaatikossa säpinä lisääntyy

Pennut ovat jo reilun viikon ikäisiä ja pienoisia luonne-eroja alkaa jo erottumaan. Joukosta erottuu ne, jotka ovat ahneimpia ja ne jotka ovat aktiivismpia. Osa on rauhallisia, pääasiassa syövät ja nukkuvat ja jokunen on sitten toimeliaampi ja myös äänekkäämpi 🙂 Ullalla tulee olemaan vielä aikamoiset ajat edessään, kun tämä joukko pääsee jaloillee ja saa äänihanat kunnolla auki….

Pientä videonpätkää pentusten ruokailuhetkestä. Maitobaarissa on vähän tungosta…

Pennut kasvavat vauhdilla

Pennut kasvavat vauhdilla

Pennut ovat jo noin 2 vrk vanhoja ja kasvavat mukavasti. Pieninkin tyttö on alkanut kirimään isompiaan kiinni 🙂 Hippu on erinomainen emo ja hoitaa pentujaan mallikkaasti. Vapaana vielä 2 ruskeaa tyttöä ja toistaiseksi myös molemmat pojat. Sopivia koteja siis etsitään.

Pentujen kuulumisia voitte seurata myös Ullan pitämästä blogista Ulpun ajatukset.

 

Pennut syntyivät 6.9.

Pennut syntyivät 6.9.

Hipun ja Chicon pennut syntyivät eilen. Pentuja syntyi kaikkiaan 6 kpl. Pennuista 4 on tyttöjä ja 2 poikia ja värit jakaantuvat seuraavasti: 3 ruskeaa tyttöä ja 1 musta tyttö, pojat ovat ruskea ja musta. Eli pentujen värit ovat virallisesti ruskea keltaisin merkein ja musta punaisin merkein.

Synnytys meni tosi hyvin ja vaivattomasti. Ensimmäinen pentu syntyi illalla 19:45 ja viimein syntyi 00:55. Syntymäpaino kaikilla oli hyvin tasaisen. Isoin, poika, painoi syntyessään 268 g ja pienin, tyttö, 231 g.

Hippu ja pennut voivat ainakin tällä hetkellä hyvin ja toivotaan, ettei mitään takapakkia tule. Pennuista varattavissa vielä tyttöjä ja poikia harrastamisesta kiinnostuneisiin, rakastaviin koteihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hippu ja Hipun pennut.

 

 

 

 

Pentuja tulossa

Pentuja tulossa

Meille syntyy pentuja! HippuTai pennut syntyvät Vantaalle ja kasvavat ensimmäiset elinviikkonsa luovutukseen asti siellä Ullan hyvässä hoidossa. Hippu (Mikromanian Onnenhippu) odottaa kunnon katrasta. Hippu kävi ultrassa viikko sitten maanantaina ja siellä näkyi 5-6 pentua. Jännityksellä odotamme montako todella syntyy. Ja toivomme, että kaikki todellakin menee tällä kertaa oikein hyvin, koska viime kerralla kaikki meni pieleen.

Pennuille on etsinnässä rakastavia, aktiivisia, harrastamisesta kiinnostuneita koteja. Jos koet olevasi tällainen, ota yhteyttä 🙂

Isänä on nuori uros, Chico. Yhdistelmästä ja isästä enemmän tietoa Tulevat pennut -sivulla.

Tässä pari kuvaa kuva Hipun ja Chicon tapaamisesta heinäkuussa 🙂

Chico ja Hippu 2013 055 Chico ja Hippu 2013 045